Naapurit valittavat koiran haukunnasta

Ovatko kerrostalo- tai rivitalonaapureidesi valitukset koirasi haukunnasta saaneet sinut harkitsemaan omakotitaloon muuttamista tai jopa koirasta luopumista? Jonkun mielestä koiran pitäminen kerrostalossa voi olla huono ajatus, mutta omakotiasuminen ei ole vaihtoehto kaikille. Koiran takia omakotitaloon muuttaminen ei myöskään yleensä ratkaise automaattisesti käyttäytymisen ongelmia, eikä kerrostalossa asuminen ole este koiran tasapainoisuudelle. Jos vaihtoehtona on ulkoilu lähinnä omakotitalon pihassa lenkkien sjiaan, voi olla jopa parempi vaihtoehto ottaa koira kerrostaloon. Voi kuitenkin tuntua hetkellisesti mahdottomalta selvittää tilanne, jos kaikki ratkaisuyritykset päätyvä siihen, että naapurit hermostuvat kun koira haukkuu kerrostalossa.

Koira katsoo ikkunasta ulos

Yksin kotona haukkuvan koiran naapuri voi kokea toistuvan ääntelyn hyvin stressaavana, sillä moni haluaa kodin olevan täysin rauhallinen ympäristö. Koirasi ei tietenkään hauku naapureita ärsyttääkseen, mutta siitä huolimatta koiran haukkuminen yksin voi olla todellinen ongelma jatkuvasti ääniä kuunteleville naapureille. Ihmisten vuorokausirytmitkin ovat nykymaailmassa niin erilaisia, että koiran ääntely hiljaisuusajan ulkopuolellakin voi häiritä naapurin kannalta juuri sitä päivän tärkeintä lepohetkeä.

Haukkumisesta voi valittaa paitsi naapuri itse, myös isännöitsijä. Tilanteen eskaloituessa voidaan kutsua jopa poliisi selvittämään tilannetta. Joskus koiran yksinolo-ongelma päätyy myös pitkittyneisiin naapuririitoihin tai ikäviin, nimettömänä jätettyihin lappuihin. Koiran haukkuessa kerrostalossa naapurit saattavat hermostua tilanteeseen nopeastikin, sillä äänet voivat kuulua naapuriin yllättävän hyvin. Erityisesti jos haukkumisen lisäksi koira ulvoo kerrostalossa, ääni voi kantautua naapuriin tehokkaammin kuin uskoisi. Koiran omistajana naapurin äkillinen hermostuminen voi tuntua absurdilta, jos et vielä edes tiedä varmasti, paljonko koirasi ääntelee yksin ollessaan.

Mistä helpotusta naapuriongelmaan?

Usealla isommalla paikkakunnalla löytyy jo koirapäiväkoteja, joihin koiran voi viedä työpäivän ajaksi. Koirapäiväkoti ei kuitenkaan ole kaikkien saatavilla ja kustannukset nousevat monesti liian korkeiksi. Kotiin palkattava koiranhoitaja voi olla hyvä apu koiran ulkoilutukseen silloin tällöin, mutta pidemmän päälle sekin voida käydä melko hintavaksi.

Koirat päiväkodissa

Digital Dogsitterin avulla selvität helposti ongelman laajuuden. Historianäkymän avulla voit selata kaikkia koirasi aiempia yksinoloja ja seurata nykytilanteen lisäksi haukkumisen vähenemistä. Digital Dogsitterin äänitallennuksen avulla voit myös nauhoittaa omaa rauhoittavaa puhettasi koirallesi. Puhe soitetaan koirallesi sen haukkumisen aikana, mikä voi auttaa koiraa rauhoittumaan. Näin voit saada yksinolon aikaisen haukkumisen loppumaan kokonaan! Toisin kuin omakotitaloon muuttaminen, Digital Dogsitter ei ratkaise ainoastaan naapuriongelmaa, vaan auttaa koiraasi myös sopeutumaan yksinoloon ja olemaan yhä onnellisempi ja tasapainoisempi omassa ympäristössään.

Digital Dogsitter logo Jotta koirallasi olisi hyvä olla kotona

Kokeile ilmaiseksi Digital Dogsitteriä

  • Helppo tapa seurata, miten koirasi voi kotona
  • Ystävällisin keino rauhoittaa koira sen jäädessä yksin
  • Toimiva työkalu yksinolokoulutuksen avuksi

Haluatko tietää lisää?

Katso kaikki artikkelit, Lue Digital Dogsitterin tarina ja usein kysytyt kysymykset.

Saatat olla kiinnostunut myös näistä

build 62b2635